Alun pitäen peli julkaistiin Famicom-konsolin levykepohjaiselle Famicom Disk System -laajennukselle, mutta FDS:ää ei koskaan julkaistu Japanin ulkopuolella, joten Nintendolla ei ollut muun maailman julkaisuja varten mahdollista käyttää uudelleenkirjoitettavaa muistitilaa. Metroid-pelin maailmanlaajuista julkaisua varten Nintendo keksi salasanoihin pohjautuvan tallennuksen, mutta The Legend of Zelda oli liian monimutkainen salasanoja varten, joten peliä varten kehitettiin paristovarmennettu tallennus pelimoduuleihin.
Alun perin pelin tunnusmusiikkina piti olla Maurice Ravelin Boléro. Nintendo joutui kuitenkin vaihtamaan musiikin koska he saivat selville, että kappale oli edelleen tekijänoikeuden alainen, ja Ravelin perikunta kielsi kappaleen käytön. Varsinaisen pelin taustamusiikin rumpukuvio muistuttaa hieman Boléroa, ja The Legend of Zelda: Ocarina of Timessä on myös kappale Bolero of Fire, joka muistuttaa hieman Ravelin Boléroa.
Peli on julkaistu myöhemmin vuonna 2003 Nintendo GameCubelle Collector’s Edition -pelikokoelman mukana. Vuonna 2004 peli julkaistiin myös Game Boy Advancelle osana Classic NES -pelisarjaa. Pelin pohjalta on kehitetty myös TRS-80 Color Computerille videopeli The Quest for Thelda. Peli oli yksi marraskuussa 2016 julkaistun Nintendo Classic Mini -pelikonsolin peleistä